Mitä tarvitaan, että saadaan yksi blondi Vantaalta Granadaan?
Vastaus: kolme lentokonetta, linja-auto, verta, hikeä ja kyyneliä, käsivarsivoimia, sekä vähintään pari lasillista punaviiniä.
Tiedän. Aika huono jopa blondivitsiksi, mutta ei paljon muakaan naurattanut kun eilen yritin päästä perille... Sen jälkeen kun olin puoliunessa saanut hyvästeltyä Askon, kaikki alkoi mennä päin pppp...prinkkalaa. Pääsin portille saakka ja aika kului ja kului ja boarding-aika tuli ja meni. Vihdoin ikkunasta näkyi, kuinka portin eteen rehattiin umpijäässä ja lumen peitossa oleva kone, jota alettiin siinä sitten sulatella. Lähtö viivästyi ehkä noin puolellatoista tunnilla, minkä jälkeen lento sujui melko hyvin.
(Lukuunottamatta erästä keski-ikäistä mammanpoikaa, joka selitti kovaan ääneen ensin, kuinka heidän pikkukoiransa pikku lentolaukkua ei joku virkailija ollut hyväksynyt, vaikka hän (se Fifi siis) oli matkustanut samassa laukussa jo monet kerrat. Tämän jälkeen valituksen aiheita löytyi milloin mistäkin ja kaikki koneessa aivan varmasti ymmärsivät, että tuossa menee nyt sellainen maailmanmatkaaja kosmopoliitti äiskänsä ja isinsä ja koiransa kanssa, että häntä ei noin vain viilatakaan linssiin! Onneksi nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin vasta Barcelonaan laskeuduttaessa.)
Barcassa alkoikin sitten juoksentelu ympäri kenttää. Ensin piti löytää virkailija, joka hoitaisi uuden jatkolennon Granadaan, koska alkuperäinen aikataulu petti jo Helsingissä. Oikea tiski löytyi, mutta virkailijaa ei näkynyt. Tiesin tulleeni Espanjaan. Lopulta joku tuli paikalle ja ohjasi meidät kaikki koneistamme myöhästyneet hakemaan ensin matkatavaramme joltain toisella puolella lentokenttää olevalta hihnalta ja sen jälkeen uudet lentoliput check-inistä.
Samalle päivälle ei enää saanut suoraa lentoa Granadaan, joten jouduin lentämään Madridin kautta. Soitin hostelliin ja ilmoitin tuloni viivästymisestä. Sitten odottelin noin kaksi tuntia lentokentän kahvilassa ja sitten vielä puolisen tuntia portilla jonossa, koska tämänkin koneen lähtö oli myöhässä. Kuten arvata saattaa, en siis ehtinyt myöskään Granadan koneeseen, vaan jouduin odottamaan myös Madridin kentällä parisen tuntia (+ tuon standardi puoli tuntia, jonka koneen lähtö taas viivästyi). Siinä vaiheessa tuli jo vähän itku ja olisin lähtenyt ehkä suoraan kotiin, jollei tuo Espanjassa lentäen matkustaminen olisi ollut niin pirun vaikeata.
Hetken nurkassa kiroiltuani, päätin tehdä kuten paikallisetkin; olla välittämättä mistään aikatauluista ja ottaa rennosti. Menin baariin ja ostin piccolo-pullon punkkua (, jonka kierrekorkki tietysti oli viallinen niin, ettei sitä saanut avattua ja kyyneleiden jo taas kihotessa silmiin, jonkun naapuripöydän nuoren herran täytyi vääntää korkki auki). Kun vihdoin pääsin Granadaan menevään koneeseen, ajattelin, että onneksi olen parin tunnin päästä hostellissa ja nukahdin.
Heräsin siihen, että kone heittelehti. Hetken kuluttua tuli kuulutus, että voimakkaan tuulen takia emme voisi laskeutua Granadaan, vaan lentäisimme sen sijaan Malagaan. Niinpä niin. Sehän olisikin ollut ihan liian helppoa... Tässä vaiheessa ei enää itkettänyt, vaan lähinnä jo nauratti. Malagasta soittelin taas hostelliin, etten tiennyt, milloin tulisin, mutta että toivoakseni kuitenkin pääsisin perille saman vuorokauden aikana.
Neljänkymmenen minuutin odottelun jälkeen kaksi linja-autoa tuli kuljettamaan meidät Granadaan. Hyppäsin bussiin, joka ajoi suoraan keskustaan linja-autoasemalle, mistä sain sitten taksin kuljettamaan itseni ja yksiön kokoisen matkalaukkuni hostellille. Juteltiin matka niitä näitä ja kuski vielä näytti minulle perillä hostellin kyltin, ennen kuin ajoi pois.
Muuten hyvä, mutta hostelli oli väärä. Vaikka kuinka yritin käännellä karttaa, en löytänyt siitä ”olet tässä” –pistettä. Onneksi perjantai-iltana oli paljon nuoria liikkeellä ja eräs tyttö neuvoi oikean tien Funky Backpackers hostellille, joka ei onneksi ollut kovin kaukana. Etsittyäni jonkin aikaa henkilökuntaa ja katsoessani, kuinka oikein mukava täti yritti korjata tietokoneeseen juuri hetki sitten tullutta vikaa, pääsin kuin pääsinkin raahaamaan tavaroitani kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen (I feel for you, Matte!), jossa tällä hetkellä asuu lisäkseni ainoastaan australialainen Asha. Pari yhdysvaltalaista tyttöä auttoi kantamisessa ja he myös lupasivat, että saisin lähteä heidän kanssaan syömään. Nopea puhelu Amalle ja sitten salaatille, jonka jälkeen äkkiä hostellille nukkumaan.
Kuten Ama kirjoitti viestiin; huonommin ei olis voinut alkaa! Viiden tunnin reissun sijasta matkustin noin 18 tuntia. Jotain jäi kuitenkin käteenkin; rakkulat ja matkatavarat! Positiivisia asioita olivat myös, että sää ei ollut aivan jäätävä, puhuin melko useaan otteeseen espanjaa ja näin palmuja ja appelsiinipuita lumen sijaan!
Tänään on sitten myös tapahtunut vaikka mitä, mutta onneksi ainoastaan hyviä juttuja!
Kyllä se tästä!
