Kipuilua

Nyt ilmaantui siis jotain uutta, nimittäin järkyttävä vatsakipu. Oon pötkötellyt kotona nyt kolmatta päivää, kun aina kun vaihtaa asentoa, ylävatsa kramppailee hulluna... Tänään tuntuisi olevan jo vähän parempi olo, mutta katsotaan mitä tapahtuu, kun saan jotain syötyä. :(

En siis ole päässyt treenaamaan sen paremmin kuin juhlimaankaan muutamaan päivään ja varmaan viisainta olisi pitää vielä loppuviikko jonkinlaista lepoa, joten se siitä vapusta sitten! Täälläkin on nimittäin jonkinlaiset bileet työläisten juhlan kunniaksi ja sunnuntaina on kuulemma vielä isommat karkelot... Ristijuhla tai jotain. En ole vielä ihan selvillä...

Maanantaina olin onneksi vielä huippukunnossa. Käytiin aamulla juoksemassa Colinin kanssa ja iltapäivällä kiipesin vuorelle Bibin, Poulin ja kahden Pouletten eli Poulin pikkusiskojen, Mariónin ja Arisen sekä Daviden ja sen siskon Eleanoran (?) eli Elen kanssa. Pikkuhiljaa noustiin piknik-eväitten kanssa ylemmäs Alhambran taakse ja maisemat sen kun parani!

Takaspäin tullessa olikin sitten aikamoista seikkailua, kun ranskalaiset ei löytänyt samaa tietä, jota ne oli aiemmin käyttäneet ja päädyttiin laskeutumaan melkoisen jyrkkiä polkuja pitkin alas. Päästiin kuitenkin ehjinä kotiin parin olutlasillisen ja tapaksen palkitsemina. :)
Nyt mulla on viimein myös uusia kuvia tänne:
(Bibi, Marión, Poul, Ele ja Davide nauttimassa ensimmäisestä maisema- ja eväspysäkistä.)

(Bibi ja Poulettet: Marión ja Arise -joka muuten muistuttaa hämmästyttävän paljon Fannia--> IKÄVÄ! :) - ja Granada)

(Matka jatkui halki oliivitarhan. Marión lempiharrastuksessaan... :) )

(Seuraava pysähdys ja Poulin meditaatiohetki...)

(Sisarukset Davide ja Ele leikkimässä... :D )

("The hills are alive...")


(Tehokasta turistamista!)

(Takaisin päin tuonne keskustaan...)

Mama ja dädi voi siis varautua ottamalla lenkkarit mukaan! Ei täälläkään ihan urheilematta selviä!!! :)

Ikävä. Osa 278

Eli ei mitään uutta! :)

Colin tuli onneksi takas ja sen kanssa lenkkeillessä ja höpistessä päivät kuluu pikkasen nopeammin. Ja edelleen fiilistelen koulutehtävien väkertämistä. Ja treenaamista.

Ehkä vähän liikaakin, koska kämppiksiltä tulee jo kuittailua, että voisin joskus lähteä niiden kanssa uloskin. Nyt on talo täynnä porukkaa, kun Daviden sisko ja sen kaksi kaveria on kylässä ja Poulin kaksi pikkusiskoa myös. Juhlia siis riittää, mutta mulla ei oikein juhlaintoa.

Yksi syy siihen on myös se, että en ole saanut nukuttua kunnolla pitkään aikaan, kun niska ja hartiat ja alaselkä on niin jumissa. Kävin perjantaina hieronnassakin, mutta puolessa tunnissa ei voinut kaikkia jumeja aukaista... :( Olen siis syönyt lihasrelaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä, mutta varmaan pitää yrittää budjetoida ensi viikolle vähän pidempi hieronta-aika.

Kouluhommat ainakin on edenneet hyvin. Pääsin vihdoin alkuun luiden piirtelyssä. En vieläkään oikein ymmärrä, mikä pointti on tehdä tarkkoja kopioita ihmisen ruumiinosista (varsinkin kun ne on niinkin mielenkiinnottomia, kun lapaluu tai lonkka... ;) ), mutta onneksi tykkään tehdä lyijykynätöitä. Ja onhan se hyvää harjoitusta...

Olen myös harjoitellut sitä akryylivärimaalausta vastaväreillä, johon opettaja patisti. Se onkin yllättävän vaikeaa ja professori ei ole ollut kovin tyytyväinen, vaikka kanssaopiskelijat ja kämppikset kyllä kehuu. Tuntuu, että täällä on vähän muutenkin tapana, että opettajat antaa negatiivista palautetta ja joskus jopa vähän rakentavia ohjeita, mutta kehuja ei kovin paljon kuule. Ei tietoakaan hampurilaismallista, että positiivisen ja kannustavan palautteen joukkoon livautetaan jokin neuvo tai vinkki... :(

Loistava uutinen on se, että Matleena tulee neljän viikon päästä vajaan viikon visiitille Manchesterista! Auttaa tosi paljon, kun on jotain huippukivaa odotettavissa jo ennen juhannusta. Ei tunnu nämä viimeiset 53 päivää niin pitkältä ajalta! Odottelen myös kuumeisesti että mama ja dädi ilmoittaisivat ostaneensa lentoliput!

Harmi, että kaikki tärkeät ihmiset ei pääse täällä käymään, mutta pitää kesällä yrittää käydä vierailemassa ympäri Suomea Ipalla ja Lapalla ja Mummilla, Papalla ja tätilässä. Loppu perhe onkin lähempänä Vantaalla ja Keravalla! :) Kova ikävä kaikkia! Besos de Andalucia!

Ai että miksi en kerro kuulumisia?

Koska täällä ei tapahdu mitään kertomisen arvoista! Sateista, kylmää ja tylsää! Tai ei mulla nyt erityisen tylsää ole, mutta hommailen vain uudessa huoneessani omia juttuja ja olen oikein epäsosiaalinen sopuli.

Sää on tosiaan ollut aika kylmä viimeiset pari viikkoa ja viime päivinä on myös satanut. Tämä on sinänsä sopinut ihan hyvin suunnitelmiin, koska olen ollut kiireinen kouluhommien kanssa ja 50x70 cm kokoista maalausta on vähän hankala tehdä ulkona auringonpaisteessakaan. Sateisella säällä voi sentään hyvällä omallatunnolla pysyä sisällä. Lähinnä olen poistunut Funkysta ostoksille ja salille tai lenkille ja tietenkin kouluun silloin tällöin.

Koukutuin täysin myös Margaret Atwoodin kirjaan, jonka löysin alakerran toimiston hyllystä, mutta eilen loppui sekin lysti ja illalla oli tosi orpo olo, kun oli liian pimeetä maalaamiselle, eikä mitään uutta lukemista. Tänään siis matka käy kohti kirjastoa!

Muu perhe bilettää entiseen tahtiin, vaikka rahat kuulemma on kaikilla melko vähissä. Tätä ei huomaa muuta kuin entisestään vähentyneistä yhteisistä illallisista, vaikka niitäkin onneksi välillä vielä on! Mua kyllästyttää nyt ainainen hörpöttely, kun itse en ole juhlatuulella ja tämänkin takia olen vaihteeksi pysytellyt omissa oloissani.

Ensi viikolla tiedossa on hirveä hulina, kun talo on täynnä vieraita. Poulin kaksi siskoa tulee käymään, Daviden sisko kahden kaverinsa kanssa ja lisäksi ilmeisesti kolme espanjalaista tyttöä, jotka olivat täällä lomailemassa pääsiäisen aikaan. Sokerina pohjalla Colin palaa VIHDOINKIN Lontoosta! Sitä odotan suurimmalla innolla! ...Toivottavasti bileet pysyy edes jonkinlaisissa rajoissa, koska tällä viikolla heräsin jo yhtenä yönä päästämään poliiseja sisään, kun naapuri oli valittanut metelistä.

Näin arjen keskellä ikävä on kova ja mietin kovasti Amaa ja perhettä ja Aman perhettä ja ystäviä Suomessa ja ystävien lapsia ja... Odottelen toiveikkaana, että Mama, Dädi ja Fanni ilmottaisivat pääsevänsä käymään tai joku muu rakas ihminen yllättäisi tulemalla visiitille! (VINK VINK!!!!!!!) Skypekin on toiminut huonosti, joten puhelinlasku on varmasti kasvanut, kun ei malta olla lähettelemättä tekstiviestejä murulle ja muille!

Onneksi aina voi yrittää keskittyä opiskeluun ja treenaamiseen! Välillä sitä tunsi itsensä hölmöksi, kun "tuhlasi" päiviä normaaliin puuhasteluun, eikä koko ajan fiilistellyt täysiä Granadaaa ja Vaihtoa ja Bileitä jne... Kuitenkin täälläkin on (onneksi) luvallista viettää tavallisia päiviä ja rehellisesti sanottuna saan kyllä kiksit niistäkin; eilen pärjäsin pääsiäisloman ahkeroinnin ansioista hyvin espanjantunnilla ja yhdellä taidekurssilla sain positiivisia kommentteja maalauksistani ja professori antoi mulle erityisesti tehtäväksi harjoitella muotokuvia Matissen ja Derainin malliin. Tämä tietysti lisäsi huimasti motivaatiota ja nyt tiedän ihan tarkkaan, miten vietän tulevan viikonlopun! :)

Ja oikeus voittaa!!!

Hetken aikaa näytti melko synkältä, ei ainoastaan Aman lähdön vuoksi, vaan myös siksi, että Carmen ilmoitti valtavista sähkö-, vesi-, ja kaasulaskuista. Sen seurauksena Marisol muutti pois (maksamatta mitään) ja samalla lähti myös kourallinen viikonloppu-asukkaita. Tämä tarkoittaa siis sen hippikavereita, jotka (liian) usein oli Casa Funkyssa vaan kokkaamassa ja syömässä (muun muassa meidän muiden ruokia), suihkussa ja nukkumassa, ilman minkäänlaista panosta kodinhoitoon tai kuluihin...

Lisäksi Carmenilla vaikutti olevan jotain erityisesti mua vastaan. Saattaa tietysti johtua siitä, että olen vaativa ja tiukka ja luen pienellä präntätynkin sopimustekstin, mikä ei sovi andalucialaiseen elämänfilosofiaan. Kuitenkaan se ei oikeuta kutsumaan mua mustalaiseksi eikä valehtelemaan selän takana muille talon asukkaille (vastoin parempaa tietoa), että mulla muka ravais jatkuvasti vieraita ja varsinkin miehiä kylässä! ÖÖÖöööhhhh... Katotaas... Ama: 1.... Ja senkin vierailusta se eukko oli päivämääriä myöten tietoinen jo ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista.

Myöskin sattui niin, että Marisolin muutettua, vapautui talon paras huone! Helmikuussa, viikolla 7 (Ja jälleen iskee ärsyttävä pohjoismainen pilkunviilaaja, joka ei ollutkaan IHAN niin sinisilmäinen ja naiivi, kun aluksi näytti!) Carmen lupasi mulle, että saan vaihtaa "Sultanasiin", jos se mahdollisesti vapautuu. Heti kun kuulin Marisolin lähdöstä, marssin siis pyytämään vaihtoa. Carmen ilmoitti, että oli muuttanut mielensä ja aikoo vuokrata Las Sultanasin ja El Nidon (joka on maailman pienin huone, pienellä katonrajassa olevalla ikkunalla varustettuna) yhdessä, asuntona. Olin niin kiukkuinen ja pettynyt, että lähdin vaan kotiin itkemään.

Kaksi päivää myöhemmin, seuraavana lauantaina, Richard kuitenkin meuhkasi innoissaan rappusissa, että saa muuttaa Marisolin ex-huoneeseen. Richard oli jo ehtinyt muuttaa pois yhdeksi yöksi, mutta vuokraisäntä oli kännipäissään ahdistellut sitä yöllä ja niinpä kanukki palasi heti seuraavana päivänä Funkyyn. Vedin tietysti universumin kokoisen herneen nenään ja kihisin kiukusta muutamia päiviä ja laadin hyökkäyssuunnitelmaa Funky familyn kanssa.

Mentiin sitten vihdoin toissapäivänä porukalla juttelemaan Carmenin kanssa ensinnäkin isoista laskuista ja toisekseen sen tavasta kohdella lähinnä mua. Se oli tällä kertaa yllättäen ihan mielin kielin! Kai se oli miettinyt, että voi olla vaikeaa löytää uusia luotettavia vuokralaisia koko taloon, jos lähdetään porukalla litomaan.

Ensinnäkin puhuttiin Marisolin ja sen kavereiden osuudesta kuluihin. Tässä yhteydessä mä myös mainitsin, että olen kuullut, että "jotkut" puhuvat mun selän takana kaikenlaista ikävää mun oletetuista miesvieraista ja tällaista en halua enää kuulla! Carmenin ilme oli mielenkiintoinen, noin lievästi ilmaistuna... Seuraavaksi keskusteltiin monista muista meistä riippumattomista kuluista, kuten siitä, että italialaiset olivat löytäneet alakerrasta ison arkkupakastimen joka oli päällä ilman, että kukaan käytti sitä. Carmenin mukaan se käyttää vähemmän energiaa, kuin vedenkeitin... Tiedä siitä sitten...

Lopputulos oli kuitenkin se, että kaikki asukkaat maksaa Carmenille 40 euroa Helmikuun laskuista ja se hoitaa loput, mikä oli suhteellisen suuri osuus ja kattoi kyllä myös mini-hippikommuunin kulut. Lisäksi Carmen sanoi muistaneensa Richardin käynnin jälkeen, että oli luvannut Sultanasin mulle ja antoi heti avaimet mukaan! Mun täytyi hoitaa siivous ja muutto yhdessä päivässä, koska kaikki tyhjät huoneet on vuokrattu hostellin asukkaille pääsiäisviikonlopuksi.

Näiden vieraiden vuoksi me ei saada enää käyttää alakerran keittiötä. Otettiin siis taas puheeksi yläkerran keittiön huonot kokkausmahdollisuudet ja liian pieni jääkaappi. Jostain meille tuntemattomasta syystä Carmen soitti saman tien jollekin tutulleen ja tilasi meille toisen jääkaapin ja hellan! Eilen saapui jääkaappi ja hella tulee maanantaina! JEI!!!

Nyt ainoa ongelma on enää hostellivieraat, jotka Carmenin lupauksista huolimatta käyttävät terassin keittiötä ja olohuonetta sekä naapurini Richard. Oltiin yhteisymmärryksessä siitä, että koko yläkerta on vain vakituisten asukkaiden tilaa, koska siellä on meidän henkilökohtaisiakin tavaroita, ja vieraat pysyvät alhaalla. Carmenin kätyri Manuel (joka muutenkin on aika huolimaton) on nyt kuitenkin esitellyt myös yläkerran vieraille ja sanonut, että nämä voivat käyttää sitä...

Mitä kanukki-Richardiin tulee, niin sillä on vaikeuksia sopeutua mun ja muiden asenteeseen Carmenia ja näitä muita ongelmia kohtaan. Se itse toteaa vaan useimmiten, että "Well, what can you do about it!?" tai "What ever, MMAAANNN!". Tämä taas tietysti ärsyttää mua aika paljon...

Kun esimerkiksi se selitti mulle, mitä Carmen oli puhunut ja puhui koko ajan musta nimellä Sean ja korjasin, että S-A-N-N-A, se totes taas, että "Ihan sama!" No ei se nyt ihan sama ole... Ja sit kun sanon sanon, että mä haluan selvittää nää asiat, enkä esimerkiksi halua maksaa muiden puolesta tai siivota muiden jälkiä, se toteaa, et "Joo hei, en jaksa väitellä sun kanssa!" Kuka tässä nyt mitään on väittelemässä? Kuhan sanon mielipiteeni... Itse meinaa kuulemma vaan häipyä maksamatta laskuja, jos ei asiat suju, muttei laita tikkua ristiin nyt, kun vääryyksiä tapahtuu! Ihme vässykkä...

Tuo nyt on kuitenkin vain pientä kiusaa ja olen super-tyytyväinen uuteen, VALOISAAN huoneeseeni, vaikka joudunkin jakamaan kylppärin kanukin kanssa! Täältä käsin on mukavaa juhlia pääsiäistä, koska koko "La Semana Santan" ajan keskusta on ihan täynnä porukkaa seuraamassa kulkueita. Ollaan käyty ranskisten ja Daviden ja Andrean kanssa katsomassa pari kulkuetta ja melko vaikuttavia ne kyllä on, vaikken itse mitenkään uskonnollinen olekaan.

(Mun uusi huone!)

Viime yönä oli "Hiljaisuuden kulkue", "la proesión de Silencio", johon ei kuulunut ollenkaan tavanomaisia orkestereita ja rumpujen paukutusta. Sen sijaan kulkueen alkupäässä yksi ainut rumpali paukutti hiljaisesti tahtia ja muut klu klux -klaanin asuja muistuttaviin mustiin hiippoihin pukeutuneet "nazarenosit" kulkivat hiljaa kantaen kynttilöitään. Myöskään kulkueessa ei ollut niin sanottua "el pasoa" eli isoa katos-hässäkkää, jossa kannetaan Jeesusta tai Neitsyt Mariaa esittävää, usein upeasti puettua veistosta. Hiljaisessa kulkueessa kannettiin ainoastaan ristiinnaulittua Jeesusta, joka hohti valkoisena muuten pimennetyllä kadulla.

Valitettavasti mun kameralla ei paljon yökuvia oteta, joten tässä muutama maistiainen vain tavanomaisemmista, päiväsaikaan tapahtuvista, äänekkäistä kulkueista.

Sniif!

Sitä vaan, että reilu viikko Askon kanssa meni ihan liian nopeasti ja sen jälkeen arkimasennus iski pahemman kerran. Vielä oudommalta tietysti tuntuu, kun Fatimakin on poissa ja Colin vielä lumilautailu-reissullaan pari viikkoa.Aman kanssa oli ihan mielettömän ihanaa, vaikka vettäkin sateli ihan vähän parina päivänä. Turistamisen lisäksi otettiin ihan rennosti ja vietettiin laatuaikaa keskenämme sekä biletettiin perheen kanssa. Kaikki Funkyssa tykästyi Amaan ja muru sopeutui hyvin meidän sekavaan jengiin! :)

Aman tuloa edeltävä viikko oli aikamoista hulinaa, kun vietettiin ensin Andrean ja sitten Colinin synttäreitä ja Fatiman läksiäisiä (se muutti Köpenhaminaan tekemään jotain opiskelua tai tutkimusta). Mä ja Colin tosin otettiin taas vähän rauhallisemmin ja säästettiin juhlimista Colin lumilautailureissua ja mä Aman täällä oloa varten.

Andrean bileissä oli keskiviikkoiltana porukkaa ehkä parikymmentä henkeä ja meteli oli sen mukaista. Mä menin taas ajoissa nukkumaan, koska torstaina oli aikanen kouluaamu, mutta Fatima kertoi seuraavana päivänä, että naapurit olivat valittaneet kovasti metelistä ja uhanneet soittaa poliisin. Fatima oli rauhoitellut niitä ja selittänyt, että kysessä oli erikoistapaus (jumalaton meteli ei kyllä rehellisesti sanoen ole mitenkään poikkeavaa tai erityistä tässä talossa), kun juhlittiin synttäreitä. Se myös varoitti lauantain tulevista pippaloista.

Lauantaina päivällä Colinin yllätyskakkukahvittelut sujui suht hillityissä merkeissä, mutta illalla terassi räjähti täyteen väkeä ja bileet jatkui siihen saakka, kunnes poliisit tuli heittämään porukan ulos kahden aikoihin - sen samaisen naapurin hälyttämänä tottakai. Mulle ja Colinille se oli sinänsä positiivinen juttu, koska päästiin nukkumaan rauhassa (säälittävät abuelot). Aamulla nimittäin oli tarkoitus lähteä ensimmäisellä bussilla Málagaan.













(Sankari leikkaa kakkua ja perhe vahtii, että palat on
saman kokoisia :) )

Alkuperäinen suunnitelma oli, että matkaan lähtee Colinin ja mun lisäksi ranskikset ja vietetään sunnuntai yhdessä Vitalin kanssa, jonka jälkeen Colin jää odottamaan tiistaista lentoaan Lontooseen ja mä Aman tuloa maanantaina ja ranskalaiset palaa bussilla Granadaan. Bibi kuitenkin perui lähtönsä jo edellisenä päivänä, mutta Poul oli ehdottomasti tulossa mukaan.

Sunnuntaiaamuna kello 5.30 menin sitten yläkertaan ja löysin urheimmat läksiäisten juhlijat aamuviineillä. Joukossa tietysti Poul reppu selässä ja ympäripäissään. Kävin huikkaamassa Colinille, että eiköhän nukuta vielä tunti ja katsota, jos Poul vaikka nukahtaisi. Tunnin päästä se reipas (tai no...) matkalainen kuitenkin mutusteli yläkerrassa kebabia ja oli keittänyt kahviakin. Ja kyllä Poul sitten sinne Málagan bussiinkin pääsi, vaikka jo ennen talosta poistumista jouduinkin herättämään sen muutaman kerran mitä omituisimmista päiväunipaikoista.







(Poul tirsoilla pation katoksella)


Málagassa vietiin ensin tavarat hostelliin (Melting Pot Backpackers hostel - LOISTAVA!) ja tavattiin sitten Vitali. Mentiin Carmenin paikalliseen, Picassos Corner -hostelliin, odottelemaan, että Vitali lopetteli työt ja syötiin pikku välipala. Iltapäivällä käveltiin kaupungilla ja kiivettiin Castillo de Gibralfaroon ihmettelemään maisemia (sisäänpääsy ilmainen sunnuntaisin!) ja sen jälkeen grillattiin hostellin terassilla.
















(Meidän matkaseurue)

















(Malagastakin löytyi maja kalliolta, kukkulalta...)















(Vitali ja vähän Málagaa ja meri JESS!)

(Vähän lisää sitä vanhaa mökkiä ja Málagaa)

Illalla tavattiin vielä Vitalin poika Orest, joka oli varsin hauska tapaus ja hyvä espanjanopettaja. Tollasen 6-vuotiaan kanssa karkeista animaatioelokuvista juttelu oli paljon helpompaa, kun nälänhätä- ja tasa-arvo-ongelmien ratkaisu espanjankurssilla.

Yöllä en juuri nukkunut, kun jännitin niin paljon murun tuloa. Aamulla olin jo seitsämältä ylhäällä kirjoittelemassa blogia ja sitten käytiin Colinin kanssa rannalla lenkillä. Loppupäivän auringonotot ja kaupunkikävelyt on aika hämärän peitossa... Iltapäivällä pääsin vihdoin näkemään Aman!!! Sen jälkeen en viikkoon päästänytkään sitä silmistäni!
(Ainakin kuvasta päätellen juotiin kupposet kahvia rannalla Aman tuloa odottelessa.)

Istuttiin hetki juna-aseman kahvilassa, jotta Ama sai tutustua Coliniin, Vitaliin ja Oresteen ja tultiin illaksi Granadaan. Koko perhe oli kotona odottelemassa ja syötiin kaikki yhdessä suomalaisia tapaksia eli silliä, kalakukkoa, ruisleipää, leipäjuustoa ja lakkahilloa... Jälkkäriks salmiakkia ja suklaata. NAMSKIS!!! Kiitos kaikille tuliaisista!!! :) Myös ulkolaisille maistui varsinkin silli!
(Orest ja minä Málagan juna-asemalla. Huom. tyytyväiset ilmeet. Mulla sen takia, että Ama istuu alle puolen metrin päässä ja Orestella siksi, että yhtä lähellä on tarjolla Fazerin sinistä!)

Seuraavina päivinä kierreltiin kaupunkia, oltiin piknikillä meidän salaisessa oliivipuutarhassa, syötiin ravintolassa (ja Funky-ravintolassa) paikallisia herkkuja, käytiin Lucasin ja parin muun ranskalaisen kundin konsertissa, ihmeteltiin Alhambraa (sekä sitä isoa kivikasaa, että samannimistä olutta), tehtiin päiväretki Nerjaan biitsille, koettiin Flamenco-show, ja tietysti käytiin useampaan kertaan tapaksilla Funky familyn kanssa! Viimeisenä iltana, ennen Aman lähtöä, pidettiin vielä kunnon illallis-pippalot, jotka jossain vaiheessa muuttui kyllä jo aamullisiksi.

(Ama ja Alhambrat)










(Tähtitaivaan alla... )

(Vähän tärähtänyttä, eli ei siis mitään uutta.. :) Kuinka romanttista, silti...! )(Terveisiä perheestä! Fatimakin ehti yhteen potrettiin, josta tosin puuttuu Colinssss.)

Kaiken kaikkiaan oli valtavan romanttista ja ihanaa ja mahtavaa ja mukavaa ja niin edelleen, ja nyt tuntuu ihan hölmöltä olla "yksin" täällä. Kai se erotessa on aina eniten ikävä sillä, joka jää (vaikka jäisikin helteiseen, kauniiseen, mielenkiintoiseen kaupunkiin, usean hyvän ystävän kanssa).