Sniif!

Sitä vaan, että reilu viikko Askon kanssa meni ihan liian nopeasti ja sen jälkeen arkimasennus iski pahemman kerran. Vielä oudommalta tietysti tuntuu, kun Fatimakin on poissa ja Colin vielä lumilautailu-reissullaan pari viikkoa.Aman kanssa oli ihan mielettömän ihanaa, vaikka vettäkin sateli ihan vähän parina päivänä. Turistamisen lisäksi otettiin ihan rennosti ja vietettiin laatuaikaa keskenämme sekä biletettiin perheen kanssa. Kaikki Funkyssa tykästyi Amaan ja muru sopeutui hyvin meidän sekavaan jengiin! :)

Aman tuloa edeltävä viikko oli aikamoista hulinaa, kun vietettiin ensin Andrean ja sitten Colinin synttäreitä ja Fatiman läksiäisiä (se muutti Köpenhaminaan tekemään jotain opiskelua tai tutkimusta). Mä ja Colin tosin otettiin taas vähän rauhallisemmin ja säästettiin juhlimista Colin lumilautailureissua ja mä Aman täällä oloa varten.

Andrean bileissä oli keskiviikkoiltana porukkaa ehkä parikymmentä henkeä ja meteli oli sen mukaista. Mä menin taas ajoissa nukkumaan, koska torstaina oli aikanen kouluaamu, mutta Fatima kertoi seuraavana päivänä, että naapurit olivat valittaneet kovasti metelistä ja uhanneet soittaa poliisin. Fatima oli rauhoitellut niitä ja selittänyt, että kysessä oli erikoistapaus (jumalaton meteli ei kyllä rehellisesti sanoen ole mitenkään poikkeavaa tai erityistä tässä talossa), kun juhlittiin synttäreitä. Se myös varoitti lauantain tulevista pippaloista.

Lauantaina päivällä Colinin yllätyskakkukahvittelut sujui suht hillityissä merkeissä, mutta illalla terassi räjähti täyteen väkeä ja bileet jatkui siihen saakka, kunnes poliisit tuli heittämään porukan ulos kahden aikoihin - sen samaisen naapurin hälyttämänä tottakai. Mulle ja Colinille se oli sinänsä positiivinen juttu, koska päästiin nukkumaan rauhassa (säälittävät abuelot). Aamulla nimittäin oli tarkoitus lähteä ensimmäisellä bussilla Málagaan.













(Sankari leikkaa kakkua ja perhe vahtii, että palat on
saman kokoisia :) )

Alkuperäinen suunnitelma oli, että matkaan lähtee Colinin ja mun lisäksi ranskikset ja vietetään sunnuntai yhdessä Vitalin kanssa, jonka jälkeen Colin jää odottamaan tiistaista lentoaan Lontooseen ja mä Aman tuloa maanantaina ja ranskalaiset palaa bussilla Granadaan. Bibi kuitenkin perui lähtönsä jo edellisenä päivänä, mutta Poul oli ehdottomasti tulossa mukaan.

Sunnuntaiaamuna kello 5.30 menin sitten yläkertaan ja löysin urheimmat läksiäisten juhlijat aamuviineillä. Joukossa tietysti Poul reppu selässä ja ympäripäissään. Kävin huikkaamassa Colinille, että eiköhän nukuta vielä tunti ja katsota, jos Poul vaikka nukahtaisi. Tunnin päästä se reipas (tai no...) matkalainen kuitenkin mutusteli yläkerrassa kebabia ja oli keittänyt kahviakin. Ja kyllä Poul sitten sinne Málagan bussiinkin pääsi, vaikka jo ennen talosta poistumista jouduinkin herättämään sen muutaman kerran mitä omituisimmista päiväunipaikoista.







(Poul tirsoilla pation katoksella)


Málagassa vietiin ensin tavarat hostelliin (Melting Pot Backpackers hostel - LOISTAVA!) ja tavattiin sitten Vitali. Mentiin Carmenin paikalliseen, Picassos Corner -hostelliin, odottelemaan, että Vitali lopetteli työt ja syötiin pikku välipala. Iltapäivällä käveltiin kaupungilla ja kiivettiin Castillo de Gibralfaroon ihmettelemään maisemia (sisäänpääsy ilmainen sunnuntaisin!) ja sen jälkeen grillattiin hostellin terassilla.
















(Meidän matkaseurue)

















(Malagastakin löytyi maja kalliolta, kukkulalta...)















(Vitali ja vähän Málagaa ja meri JESS!)

(Vähän lisää sitä vanhaa mökkiä ja Málagaa)

Illalla tavattiin vielä Vitalin poika Orest, joka oli varsin hauska tapaus ja hyvä espanjanopettaja. Tollasen 6-vuotiaan kanssa karkeista animaatioelokuvista juttelu oli paljon helpompaa, kun nälänhätä- ja tasa-arvo-ongelmien ratkaisu espanjankurssilla.

Yöllä en juuri nukkunut, kun jännitin niin paljon murun tuloa. Aamulla olin jo seitsämältä ylhäällä kirjoittelemassa blogia ja sitten käytiin Colinin kanssa rannalla lenkillä. Loppupäivän auringonotot ja kaupunkikävelyt on aika hämärän peitossa... Iltapäivällä pääsin vihdoin näkemään Aman!!! Sen jälkeen en viikkoon päästänytkään sitä silmistäni!
(Ainakin kuvasta päätellen juotiin kupposet kahvia rannalla Aman tuloa odottelessa.)

Istuttiin hetki juna-aseman kahvilassa, jotta Ama sai tutustua Coliniin, Vitaliin ja Oresteen ja tultiin illaksi Granadaan. Koko perhe oli kotona odottelemassa ja syötiin kaikki yhdessä suomalaisia tapaksia eli silliä, kalakukkoa, ruisleipää, leipäjuustoa ja lakkahilloa... Jälkkäriks salmiakkia ja suklaata. NAMSKIS!!! Kiitos kaikille tuliaisista!!! :) Myös ulkolaisille maistui varsinkin silli!
(Orest ja minä Málagan juna-asemalla. Huom. tyytyväiset ilmeet. Mulla sen takia, että Ama istuu alle puolen metrin päässä ja Orestella siksi, että yhtä lähellä on tarjolla Fazerin sinistä!)

Seuraavina päivinä kierreltiin kaupunkia, oltiin piknikillä meidän salaisessa oliivipuutarhassa, syötiin ravintolassa (ja Funky-ravintolassa) paikallisia herkkuja, käytiin Lucasin ja parin muun ranskalaisen kundin konsertissa, ihmeteltiin Alhambraa (sekä sitä isoa kivikasaa, että samannimistä olutta), tehtiin päiväretki Nerjaan biitsille, koettiin Flamenco-show, ja tietysti käytiin useampaan kertaan tapaksilla Funky familyn kanssa! Viimeisenä iltana, ennen Aman lähtöä, pidettiin vielä kunnon illallis-pippalot, jotka jossain vaiheessa muuttui kyllä jo aamullisiksi.

(Ama ja Alhambrat)










(Tähtitaivaan alla... )

(Vähän tärähtänyttä, eli ei siis mitään uutta.. :) Kuinka romanttista, silti...! )(Terveisiä perheestä! Fatimakin ehti yhteen potrettiin, josta tosin puuttuu Colinssss.)

Kaiken kaikkiaan oli valtavan romanttista ja ihanaa ja mahtavaa ja mukavaa ja niin edelleen, ja nyt tuntuu ihan hölmöltä olla "yksin" täällä. Kai se erotessa on aina eniten ikävä sillä, joka jää (vaikka jäisikin helteiseen, kauniiseen, mielenkiintoiseen kaupunkiin, usean hyvän ystävän kanssa).